Kovassa valossa, E-bok

Kovassa valossa, E-bok

Ihmisen on tiedettävä paikkansa, Suoma ajattelee. Hänen miehensä Heimo on neuvokkuudellaan ja uutteruudellaan noussut vakuutusyhtiössä merkittävään asemaan. Toista oli ennen, kun Suoma oli vain kotiapulaisena tohtorisperheessäja Heimo tuuraamassa äitiään alusvaateliikkeessä. Mutta ajatkin olivat toiset. Alhaalta saattoi neuvokkuudella nousta ylös, mutta ylhäällä on parempi katsoavain ympärilleen eikä alas. Silti on asioita, joita ei voi nähdä edes lähimmässä ihmisessä.Heljä on lähtöisin vaatimattomista oloista, mutta työ kirjakaupassa on hienoa. Vähitellen hän ihastuu Tarmoon, Suoman poikaan, joka oli Saksassa vapaaehtoisena. Tarmo on hänelle hyvä mies, hänen ystävänsä yliopistossa sanoo. Mutta mitä kaikkea tavallinen ihminen voi ymmärtää?Pertti Lassilan Kovassa valossa piirtää äärimmäisellä herkkyydellä esiin kahden naisen elämät 1900-luvun alkupuolen Helsingissä. Se on yksityisen kautta valottuva ristikuva sääty-yhteiskunnasta, avoin kysymys siitä, mikä on oikein sekä kaihoisa kuvaus ajasta - siitä, millaiseksi se voi meidät pakottaa.

Butik Lagerstatus Leverans Pris Frakt Totalt
Ordochbok.se
I lager
- 239 0 239 SEK
SKU
9789523630307
GTIN
9789523630307

Om Find.to

Find.to är ett verktyg som gör det enkelt att hitta information om produkter, med aktuella priser och detaljerat innehåll.

Med vår tjänst kan du skanna produkter, jämföra priser mellan butiker och få information om allergener och näringsinnehåll.


Kontakta: hi@find.to

Inställningar

Diet

Kostbaserad tolkning är endast vägledande och ersätter inte medicinsk rådgivning.

Allergivarningar

Inga allergier valda

Ange streckkodsnummer

Laddar kamera