Maakellarin salaisuus, Ljudbok

Maakellarin salaisuus, Ljudbok

Vauhdikas ja viihdyttävä dekkarisarja alkaa!Suositun Viikko-lehden viihdetoimittaja Kaarina Riikonen on odottanut kevään ensimmäistä mökkilomaa pitkään. Rento mökkeily loppuu kuitenkin ennen kuin on ehtinyt alkaakaan, sillä mökin maakellarista löytyy ruumis, joka pian tunnistetaan tunnetuksi yritysjohtajaksi. Miten hän on päätynyt Kaarinan mökille ja kuka hänet on tappanut? Ei kai vain poliisi epäile Kaarinaa murhasta? Kaiken lisäksi murha-aseena on käytetty Kaarinan mehupulloa. Viikko-lehdessä päätetään saman tien käynnistää murhauutisointi ja Kaarina huomaakin siirtyneensä julkkisten viihdehaastatteluista rikosten pariin. Miten hän kestää paineet ja jännityksen, kun omassa perheessäkin riittää ongelmia ja iän mukanaan tuomat kuumat aallot tuntuvat hyökyvän kiusallisesti aina väärillä hetkillä?Marja Aarnipuro (s. 1960) on pitkän uran journalistina tehnyt kirjailija. Hänet tunnetaan viihdyttävistä ja vauhdikkaista dekkareistaan, joiden päähenkilönä seikkailee ikäkriisin keskellä kipuileva naistoimittaja. Kaarina Riikonen ratkaisee -dekkarisarjan lisäksi Aarnipuro on kirjoittanut kolme tietoteosta itsekin sairastamastaan rintasyövästä.

Butik Lagerstatus Leverans Pris Frakt Totalt
Ordochbok.se
I lager
- 139 0 139 SEK
Ordochbok.se
I lager
- 139 0 139 SEK
SKU
9789522917973
GTIN
9789522917973

Om Find.to

Find.to är ett verktyg som gör det enkelt att hitta information om produkter, med aktuella priser och detaljerat innehåll.

Med vår tjänst kan du skanna produkter, jämföra priser mellan butiker och få information om allergener och näringsinnehåll.


Kontakta: hi@find.to

Inställningar

Startvy

Diet

Allergivarningar

Inga allergier valda

Ange streckkodsnummer

Laddar kamera