Sisun alkemia, E-bok

Sisun alkemia, E-bok

Kansallisvoiman käyttöohje. Löydä itsestäsi voima, joka rakentaa sillan mahdottomasta mahdolliseen. Sisun alkemia jakaa uutta tutkittua tietoa sisusta. Se on kutsu henkilökohtaiselle matkalle syvimpiin voimavaroihimme ja hetkiin, joissa pelon lyijy saa mahdollisuuden muuttua sisuksissamme rohkeuden kullaksi. Terve sisu on joustavaa, mutta jäykkä sisu jumiuttaa. Joskus vaatii enemmän sisua luovuttaa kuin jatkaa eteenpäin, mutta mistä tiedämme milloin olemme tuolla rajalla?Moni meistä kamppailee löytääkseen sisunsa. Jotkut taas käyttävät sisuaan liikaa ja polttavat itsensä loppuun. Sisun alkemia kutsuu kehittymään sisäisen voiman mestariksi ajassa, jossa tarvitaan päättäväisyyttä kulkea eteenpäin ja kykyä pitää itsestämme ja toisistamme huolta.Elisabet Lahti on tietokirjailija ja luennoitsija. Hänen teemojaan ovat johtajuus, elämänvoima ja kulttuurinen muutos. Lahti opiskeli soveltavaa positiivista psykologiaa Pennsylvanian yliopistossa ja väitteli Aalto yliopistosta sisukkuudesta ja elämänvoimasta. Lahden väitöskirja oli ensimmäinen sisua psykologisena kapasiteettina käsittelevä tutkimus maailmassa.

Butik Lagerstatus Leverans Pris Frakt Totalt
Ordochbok.se
I lager
- 159 0 159 SEK
SKU
9789520466619
GTIN
9789520466619

Om Find.to

Find.to är ett verktyg som gör det enkelt att hitta information om produkter, med aktuella priser och detaljerat innehåll.

Med vår tjänst kan du skanna produkter, jämföra priser mellan butiker och få information om allergener och näringsinnehåll.


Kontakta: hi@find.to

Inställningar

Startvy

Diet

Allergivarningar

Inga allergier valda

Ange streckkodsnummer

Laddar kamera