Maailmantalouden Minotauros, E-bok

Maailmantalouden Minotauros, E-bok

Minotauros on taloustieteilijä Yanis Varoufakisin metafora Yhdysvaltojen rahoitussektorille, joka 1970-luvulta lähtien piti maailmantalouden liikkeessä. Se houkutteli ulkomaisten sijoittajien varoja, pumppasi lainarahaa yhdysvaltalaiskuluttajien taskuihin ja loi siten kysyntää muun maailman tuottamille hyödykkeille. Varoufakis murskaa vallitsevan käsityksen, että nykyinen talouskurimus johtuisi pelkästään arvopaperimarkkinoista, pankkisääntelyn puutteista tai ahneudesta. Kriisi johtuu Varoufakisin mukaan siitä, että Wall Streetin pyörittämä maailman ylijäämätuotannon ja pääomien kierrätysjärjestelmä on joutunut epäkuntoon. Järjestelmä vaikuttaa yhä valtioiden ja keskuspankkien talouspolitiikkaan, eikä kriisiä saada siksi taltutettua. Kirja on yleistajuinen ja mukaansatempaava kertomus kapitalistisen talousjärjestelmän synnystä sekä Yhdysvaltojen noususta maailmanvallaksi, joka pani alulle jopa Euroopan unionin. Varoufakis esittää myös, kuinka estää koko maailman ja erityisesti Euroopan taloutta ajautumasta yhä hallitsemattomampaan tilaan. Siksi teos on tärkeää luettavaa myös talouspolitiikan päättäjille ja tutkijoille. Yanis Varoufakis on kreikkalaissyntyinen, nykyisin Yhdysvalloissa vaikuttava taloustieteen professori.

Butik Lagerstatus Leverans Pris Frakt Totalt
Ordochbok.se
I lager
- 149 0 149 SEK
SKU
9789517684866
GTIN
9789517684866

Om Find.to

Find.to är ett verktyg som gör det enkelt att hitta information om produkter, med aktuella priser och detaljerat innehåll.

Med vår tjänst kan du skanna produkter, jämföra priser mellan butiker och få information om allergener och näringsinnehåll.


Kontakta: hi@find.to

Inställningar

Diet

Kostbaserad tolkning är endast vägledande och ersätter inte medicinsk rådgivning.

Allergivarningar

Inga allergier valda

Ange streckkodsnummer

Laddar kamera