Suden hetki, Ljudbok

Suden hetki, Ljudbok

Arianna on muuttanut perheensä kanssa Intian valtamerelle. Seychellit ovat kuitenkin muutakin kuin turkoosina kimaltelevan meren ja palmujen kehystämä lomakohde: kansainvälisten rikollisten suosimalla veroparatiisilla on myös pimeät puolensa.Bartolomeon virka rahanpesun ja terrorismin vastaisessa yksikössä muuttuu kilpajuoksuksi aikaa vastaan, kun epäilyttävästä rokotekampanjasta liikkeelle lähtenyt ruttoepidemia Madagascarilla on vaarassa muuttua koko maailmaa uhkaavaksi bioaseeksi.Kun keuhkorutto leviää, vaara kohdistuu Ariannan ohella myös hänen rakkaimpiinsa. Seychellien saarivaltio eristetään, ja on selvää, ettei lääkettä riitä kaikille. Samaan aikaan Ariannan hämärä menneisyys kirii nykyhetkeä kiinni. Kaikki Ariannan elämän miehet ovat tuntuneet kantavan mukanaan pimeää puolta. Mikä on totuus taustalla vaikuttavasta el Lobosta?Kun menneet tapahtumat alkavat paljastua, Arianna joutuu kohtaamaan totuuden paitsi elämästään, myös omista ja rakastettujensa valinnoista. Tekeekö petos rakkaudesta pelkkää valhetta?Kun kostonhimo määrää ihmiskunnan tulevaisuudesta, kukaan ei ole turvassa.Suden hetki on aistikkuutta ja jännitystä tihkuvan Arianna de Bellis -sarjan kuudes osa. Seychellien paratiisisaarilla Arianna kohtaa pahimmat pelkonsa ja menneisyytensä salaisuudet.

Butik Lagerstatus Leverans Pris Frakt Totalt
Ordochbok.se
I lager
- 159 0 159 SEK
Ordochbok.se
I lager
- 159 0 159 SEK
SKU
9789512424054
GTIN
9789512424054

Om Find.to

Find.to är ett verktyg som gör det enkelt att hitta information om produkter, med aktuella priser och detaljerat innehåll.

Med vår tjänst kan du skanna produkter, jämföra priser mellan butiker och få information om allergener och näringsinnehåll.


Kontakta: hi@find.to

Inställningar

Diet

Kostbaserad tolkning är endast vägledande och ersätter inte medicinsk rådgivning.

Allergivarningar

Inga allergier valda

Ange streckkodsnummer

Laddar kamera