Firman mies, Ljudbok

Firman mies, Ljudbok

Tuomas Vimma on taas ajan hermolla. Firman mies pureutuu ammateista muodikkaimpaan: yrittäjyyteen. Hyperborea-rakennusliike on kasvanut taitavan omistajan, Danika Stenhammarin, johdolla markkinajohtajaksi. Danikan oikeana kätenä toimivasta Samista on vuosien myötä jalostunut piinkova liikemies - tai näin hän ainakin luulee. Sami on tottunut likaamaan kätensä työmailla, mutta hän joutuu aivan uudenlaisen haasteen eteen, kun Hyperboreaa ollaan myymässä ruotsalaisille. Kiitoksena vuosien kovasta työstä hänestä tehdään firman vähemmistöosakas, mutta nousu omistavaan luokkaan tuo mukanaan myös vastuita. Sami joutuu punnitsemaan, mihin suuntaan hänen lojaliteettinsa kallistuvat ja voiko elämässä kaiken arvon mitata rahassa.Firman mies on Tuomas Vimman yrittäjäromaani. Se avaa armottomasti ja häikäilemättömällä huumorilla yrittäjän maailman ylä- ja alamäkineen. Se on Tuomas Vimman Raksa-sarjan itsenäinen päätösosa, jonka myötä Samin luokkaretkestä muodostuu harvinainen kolmiosainen trilogia. Samin ja Danikan tarinaa seuranneet lukijat saavat myös lopullisen vastauksen siihen, onko suomenruotsalaisen perijättären ja tavallisen keskiluokkaisen töölöläismiehen romanssi mahdollinen.

Butik Lagerstatus Leverans Pris Frakt Totalt
Ordochbok.se
I lager
- 139 0 139 SEK
Ordochbok.se
I lager
- 139 0 139 SEK
SKU
9789512412570
GTIN
9789512412570

Om Find.to

Find.to är ett verktyg som gör det enkelt att hitta information om produkter, med aktuella priser och detaljerat innehåll.

Med vår tjänst kan du skanna produkter, jämföra priser mellan butiker och få information om allergener och näringsinnehåll.


Kontakta: hi@find.to

Inställningar

Diet

Kostbaserad tolkning är endast vägledande och ersätter inte medicinsk rådgivning.

Allergivarningar

Inga allergier valda

Ange streckkodsnummer

Laddar kamera