Ismo Alanko, Ljudbok

Ismo Alanko, Ljudbok

"En ymmärrä elämää, rakastan sitä." - Ismo AlankoKatja Kettu on kasvanut Ismo Alangon musiikin säestyksellä. Ketun ja Alangon kohtaamisista syntyi tämä ainutkertainen elämäkerta. Ismo Alanko on sanoittanut ja maalannut säveliksi suomalaisen mielenmaiseman. Se on 40 vuotta elämästä vienyt suurtyö, josta ei puutu verta, hikeä tai kyyneliä – eikä nauruakaan. Kun tähän lisätään vielä elämän 20 ensimmäistä vuotta, saadaan tulokseksi fresko, jonka tarjoaa lukijalle palkittu ja kansainvälisesti arvostettu kirjailija Katja Kettu. Niin kuin levyillä ja lavoilla, on kirjassakin omien sanojensa paras tulkki Ismo itse. Heti kuulijan tai lukijan jälkeen. Ismo Alanko (s. 1960) tuli tunnetuksi 1980-luvun alussa Hassisen Koneen laulaja-lauluntekijänä. Hämmentävän monipuolinen ja kerta toisensa jälkeen uudistumiskykynsä osoittanut Alanko on saanut 16 kultalevyä, kahdeksan platinalevyä, useita Emma-palkintoja ja hänet on vihitty Itä-Suomen yliopiston filosofian kunniatohtoriksi 2019. Katja Kettu (s. 1978) tunnetaan parhaiten romaaneistaan. Läpimurtoteoksestaan Kätilö (WSOY 2011) Kettu sai muun muassa Runeberg-palkinnon. Hänen tuorein romaaninsa Rose on poissa (WSOY 2018) oli Finlandia-ehdokkaana ja lukijat äänestivät sen suosikikseen.

Butik Lagerstatus Leverans Pris Frakt Totalt
Ordochbok.se
I lager
- 179 0 179 SEK
Ordochbok.se
I lager
- 179 0 179 SEK
SKU
9789510453636
GTIN
9789510453636

Om Find.to

Find.to är ett verktyg som gör det enkelt att hitta information om produkter, med aktuella priser och detaljerat innehåll.

Med vår tjänst kan du skanna produkter, jämföra priser mellan butiker och få information om allergener och näringsinnehåll.


Kontakta: hi@find.to

Inställningar

Startvy

Diet

Allergivarningar

Inga allergier valda

Ange streckkodsnummer

Laddar kamera