Kuinka välttää ilmastokatastrofi, Ljudbok

Kuinka välttää ilmastokatastrofi, Ljudbok

Ihmiskunnalla ja planeetallamme on vielä toivoa.Microsoftin perustaja ja filantrooppi Bill Gates esittää uudessa kirjassaan, miten ihmiskunta voi vielä pysäyttää ilmastonmuutoksen.Bill Gates on perehtynyt viime vuosina syvällisesti ilmastonmuutoksen mekanismeihin ja vaikutuksiin, ja uudessa kirjassaan hän esittää näkemyksensä siitä, millä keinoilla ihmiskunta voisi pysäyttää ilmaston lämpenemisen. Hyvä uutinen on se, että suuri osa tarvittavasta teknologiasta on jo olemassa ja toinen osa, kuten hiilidioksidin poistaminen ilmakehästä, on sekin mahdollista kehittää, kunhan poliittista tahtoa löytyy.Gatesin mukaan ilmastonmuutoksella on suurin vaikutus niihin ihmisiin, jotka ovat vähiten vastuussa sen aiheuttamisesta.”Ilmastonmuutoksen pahimpien vaikutusten estämiseksi meidän on päästävä kasvihuonekaasujen nollapäästöihin. Ongelma on kiireellinen ja siitä käytävä keskustelu mutkikasta, mutta uskon, että voimme yhdessä keksiä uusia nollapäästöisiä teknologioita, hyödyntää niitä teknologioita, joita meillä jo on, ja välttää lopulta ilmastokatastrofin”, Gates sanoo.Bill Gates (s.1955) on yhdysvaltalaisen ohjelmistojätti Microsoftin perustaja ja aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Vuonna 2000 hän perusti vaimonsa kanssa Bill ja Melinda Gatesin säätiön, joka on rahoittanut miljardeilla dollareilla erilaisia humanitaarisia hankkeita erityisesti kehitysmaissa.

Butik Lagerstatus Leverans Pris Frakt Totalt
Ordochbok.se
I lager
- 169 0 169 SEK
Ordochbok.se
I lager
- 169 0 169 SEK
SKU
9789510451298
GTIN
9789510451298

Om Find.to

Find.to är ett verktyg som gör det enkelt att hitta information om produkter, med aktuella priser och detaljerat innehåll.

Med vår tjänst kan du skanna produkter, jämföra priser mellan butiker och få information om allergener och näringsinnehåll.


Kontakta: hi@find.to

Inställningar

Diet

Kostbaserad tolkning är endast vägledande och ersätter inte medicinsk rådgivning.

Allergivarningar

Inga allergier valda

Ange streckkodsnummer

Laddar kamera