Juho 34-63, Ljudbok

Juho 34-63, Ljudbok

Kolmekymppinen perheenisä Juho paiskii palkkatöitä kaupan lihamestarina laman painaessa harteita. Hän painaa pitkää päivää vaimon ja lapsikatraan hengenpitimiksi, ja johtajien ja muitten herrojen sikailun seuraaminen kylällä kismittää. Onneksi Juhon onni kääntyy 30-luvun lopulle tultaessa, ja rahaa alkaa karttua. Sota on viedä ilon jälleen, mutta Juho jatkaa silti unelmansa jahtaamista poikakatraan ja vaimonsa avustuksella. Komean sukukronikan kolmas osa vie osuuskaupan lahtihuoneeseen, toisen maailmansodan tiimellykseen ja työteliään mutta vähävaraisen lapsiperheen arkeen. Ansiokas teos tarjoilee laajat näkymät vähittäin jaloilleen nousevaan Suomeen ja tavallisen kansan oloihin iloineen ja murheineen.Juhani Syrjä (s. 1943) on suomalainen kirjailija. Hänet tunnetaan syväluotaavista romaaneistaan, joiden miespäähenkilöt etsivät itseään ja kieltäytyvät seuraamasta sovinnaisia elämänpolkuja. Myös luonto ja työnteko korostuvat Syrjän tuotannossa keskeisinä aineksina. Syrjä on kirjoittanut romaanien ohella myös esseitä ja aforistisia kirjoituksia.Juho-sarja kertoo kirjailija Juhani Syrjän isän elämäntarinan. Nuori Juho kokee kansalaissodan taistelut ja vankileirin kauhut, elättää kovalla palkkatyöllä perhettä ja on jo vanha mies Koiviston noustessa presidentiksi. Sukukronikka kattaa kokonaisen vuosisadan ja seuraa suomalaisen yhteiskunnan historiaa yksilön näkökulmasta.

Butik Lagerstatus Leverans Pris Frakt Totalt
Ordochbok.se
I lager
- 119 0 119 SEK
Ordochbok.se
I lager
- 119 0 119 SEK
Varumärke
Saga Egmont
SKU
9788728416280
GTIN
9788728416280

Om Find.to

Find.to är ett verktyg som gör det enkelt att hitta information om produkter, med aktuella priser och detaljerat innehåll.

Med vår tjänst kan du skanna produkter, jämföra priser mellan butiker och få information om allergener och näringsinnehåll.


Kontakta: hi@find.to

Inställningar

Diet

Kostbaserad tolkning är endast vägledande och ersätter inte medicinsk rådgivning.

Allergivarningar

Inga allergier valda

Ange streckkodsnummer

Laddar kamera