Kuun kahdet kasvot, Ljudbok

Kuun kahdet kasvot, Ljudbok

Murha heittää varjonsa Päijänteen kansallispuiston talviseen maisemaan. Lumipyry peittelee Päijänteen rannat paksuihin nietoksiin. Hanget eivät kuitenkaan vaimenna järkytystä, kun Pulkkilanharjun harvaan asutulta saarelta löytyy ruumis. Antiikkikauppiaan huvilalla viruu tuntematon mies kuoliaaksi ammuttuna. Murhan uhrin henkilöllisyydestä kertovat ainoastaan sahraminkeltainen munkinkaapu ja Buddhan kuvalla varustettu riipus. Omintakeinen lahtelaiskomisario Simo Sund tiimeineen ryhtyy selvittämään rikosta, jonka jäljet johtavat taiteiden maailmaan ja vaiettuihin salaisuuksiin. Tiimin täydennyksenä toimivat Sundin yllättävä apulainen sekä poliisintyöstä kiinnostunut nuori nainen, joka saa poikamiehen viittaa kantavan Laihiksen näkemään itsensä uusin silmin. Murhatutkimuksia vaikeuttaa uhrin lähipiirin vaitonaisuus. Lopulta hiljaisuuden muuri alkaa kuitenkin rakoilla ja kylmä totuus paljastua.Marja Aho on Vääksyssä asuva kirjailija ja kuvittaja, joka on kirjoittanut komisario Simo Sundin tutkimuksista dekkareissaan “Neidonkorento” ja “Kirkonrotta”. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös useita lasten- ja nuortenkirjoja.

Händler Bestand Lieferung Preis Versand Gesamt
Ordochbok.se
Auf Lager
- 179 0 179 SEK
Ordochbok.se
Auf Lager
- 179 0 179 SEK
SKU
9788727151076
GTIN
9788727151076

Über Find.to

Find.to hilft dir, Lebensmittel zu entdecken, die zu deinen Ernährungspräferenzen passen. Scanne einfach einen Barcode oder suche nach dem Produktnamen.

Mit Find.to kannst du Produkte scannen, Preise zwischen Händlern vergleichen und Informationen zu Allergenen sowie Nährwerten erhalten.


Kontakt: hi@find.to

Einstellungen

Ernährung

Die Diätinterpretation dient nur zur Information und ist keine medizinische Beratung.

Allergenwarnungen

Keine Allergene ausgewählt

GTIN

Kamera wird geladen